“After the breakdown, it took a whole year just to pull myself together”
Asta Vilenius oppi kantapään kautta, kuinka tärkeää tarpeeksi syöminen on tavoitteelliselle urheilijalle. Nyt hän on kovemmassa kunnossa kuin koskaan ja tavoittelee unelmiaan crossfitissa.

"En osaa treenata ilman tavoitteita ja huvikseni. Harrastin kilpa-aerobicia 11 vuonna aina SM-tasolle asti. Lapsensaannin jälkeen kilpailin pari kertaa bikini fitness -kisoissa, mutta se ei ollut ollenkaan minun juttuni.

Vuonna 2013 löysin crossfitin ja huomasin nopeasti, että olen siinä aika hyvä. Vuotta myöhemmin osallistuin jo ensimmäisiin kisoihini.

Crossfit on laji, joka vaatii kropalta paljon. On oltava voimakas mutta samaan aikaan ketterä, jotta kehonpaino- ja voimisteluliikkeet sujuvat. Kun aloin treenata tosissani, eräs ihminen lähipiiristäni sanoi, että olen liian iso pärjätäkseni lajissa. Eli toisin sanoen minun pitäisi olla hoikempi. Hän neuvoi minua välttämään hiilihydraatteja, jättämään aamiaisen väliin ja punnitsemaan itseni joka päivä.

Aluksi kaikki meni hyvin. Paino tippui ja pääsimme tavoitteeseen. Jaksoin tätä puolisen vuotta, sitten kroppa alkoi piiputtaa.

Uupumusta voi olla aluksi vaikea huomata, koska se tulee hiljalleen ja siihen tottuu. Ensin huomasin muutokset henkisellä puolella. Tuntui, että kaikki on paskaa. Aloin itkeskellä, kun ajoin kotiin treeneistä. Yleensä olin aina tosi innoissani menossa harjoituksiin, mutta yhtäkkiä se ei enää kiinnostanut.

Lopulta tuntui, että en saa enää edes yhtään leuanvetoa. Jotkut käyvät uupuneina ylikierroksilla eivätkä saa nukuttua, minä taas olisin voinut nukkua koko päivän. Sain myös sydänoireita. Lopulta tuli totaalinen hajoaminen ja menin lääkäriin. Peruin tulevat kisat ja otin muutaman kuukauden täyslepoa.

Minulla on aina ollut vaikea suhde ruokaan, ja ulkopuolelta tuleva syömisen ja painon vahtiminen pahensi asiaa. Näin jälkikäteen mietin, että minun olisi pitänyt sanoa, että tämä on väärin.

Hiljalleen aloin taas höntsäillä. Olin lomalla Balilla, ja siellä kerroin koko tilanteen nykyiselle valmentajalleni Veera Koskelaiselle. Hänen kanssaan aloimme hiljalleen rakentaa pohjaa uudelleen.

Alkuun tuntui kuin olisin aloittanut koko lajin alusta. Tein vain todella kevyitä treenejä ja pidin paljon lepopäiviä. Lopulta meni vuosi, että vain keräilin itseäni. Nyt olen paljon paremmassa kunnossa kuin koskaan. Tavoitteeni ovat korkealla ja haluan nähdä, kuinka pitkälle voin päästä.

Treenaan yleensä useamman kerran päivässä. Teen töitä fysioterapeuttina ja valmentajana, ja treenaan aina siellä missä olen milloinkin valmentamassa. Lisäksi käyn uimassa ja juoksemassa, ne treenit yritän tehdä sillä aikaa kun lapseni on omissa harrastuksissaan.

Nykyään minulla on myös ravintovalmentaja, jonka kanssa seuraamme, että syön tarpeeksi ja oikealla tavalla. Crossfitissa haasteena on saada tarpeeksi energiaa. Moni pitää edelleen hiilareita peikkona ja pelkää, että ne lihottavat. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että hiilarit ovat polttoaine, jota tässä lajissa tarvitaan."

Asta Vilenius
Seuraa Astaa Instagramissa @astavilenius



Noshtin ystäväkirja:

Nimi: Asta Vilenius
Sijainti: Vantaa-Helsinki-Tuusula
Näin seikkailen: Salilla jokainen wodi on omanlaisensa seikkailu! Ulkona parasta on juokseminen musiikit korvilla luontomaisemissa!
Haaveeni: Kisapaikka isompaan kilpailuun ulkomaille 🤩
Mottoni: "You get what you work for, not what you wish for."
Suosikkini Noshtin tuotteista: Vauhtikarkit, etenkin piparkakku, ja Endurance Drink Mix -urheilujuoma ❤️


Suosituimmat tuotteet nyt

Jalkapallobundle
Ale
Ale

Jalkapallobundle

Hinta 574.00 kr
Hinta 640.00 kr Alennushinta 574.00 kr
Osta heti
Jollos Vauhtikarkki - Huuhkajat & Helmarit Mustikka 52g

Jollos Vauhtikarkki - Huuhkajat & Helmarit Mustikka 52g

Hinta Alkaen 39.00 kr
Hinta Alennushinta Alkaen 39.00 kr
Osta heti
Kevätbundle
Ale
Ale

Kevätbundle

Hinta 523.00 kr
Hinta 594.00 kr Alennushinta 523.00 kr
Osta heti
Voimistelubundle
Ale
Ale

Voimistelubundle

Hinta 296.00 kr
Hinta 406.00 kr Alennushinta 296.00 kr
Osta heti
Jollos Vauhtikarkki Anton Lundell Kirpeä Vadelma

Jollos Vauhtikarkki Anton Lundell Kirpeä Vadelma

Hinta Alkaen 39.00 kr
Hinta Alennushinta Alkaen 39.00 kr
Osta heti
Jollos Kuukauden maku

Jollos Kuukauden maku

Hinta 39.00 kr
Hinta Alennushinta 39.00 kr
Osta heti
Jollos 8 maun lajitelma
Ale
Ale

Jollos 8 maun lajitelma

Hinta 286.00 kr
Hinta 307.00 kr Alennushinta 286.00 kr
Osta heti
Jollos-T-paita

Jollos-T-paita

Hinta 144.00 kr
Hinta Alennushinta 144.00 kr
Saatavilla OliivinvihreäMusta
Osta heti
Jollos Vauhtikarkki - laatikko (15x52g)
Ale
Ale

Jollos Vauhtikarkki - laatikko (15x52g)

Hinta 536.00 kr
Hinta 574.00 kr Alennushinta 536.00 kr
Osta heti
Jollos Vauhtikarkki - yksittäinen (1x52g)

Jollos Vauhtikarkki - yksittäinen (1x52g)

Hinta 39.00 kr
Hinta Alennushinta 39.00 kr
Osta heti
Korkeaenerginen urheilujuoma

Korkeaenerginen urheilujuoma

Hinta 222.00 kr
Hinta Alennushinta 222.00 kr
Osta heti
Nosht Palkkari

Nosht Palkkari

Hinta 222.00 kr
Hinta Alennushinta 222.00 kr
Osta heti
Näytä kaikki