Retkiravitsemuksen ABC – Mistä tarpeeksi energiaa vaelluksella?

Retkeily kuluttaa paljon energiaa. Näin pidät huolta riittävästä energiansaannista ja elektrolyyttitasapainosta pitkällä vaelluksella ja täydennät retkiruokia hyvänmakuisilla, energiatiheillä välipaloilla.


Hyvät eväät kruunaavat retken kuin retken, mutta pitkällä vaelluksella retkeilijän pitää pohtia, mitä kaikkea voi oikeasti kantaa mukana.

Vaelluksella voi olla vaikea välttää miinuskaloreita, mutta riittävästä energiansaannista huolehtiminen tekee retkeilystä hauskempaa ja turvallisempaa. Näillä vinkeillä arvioit energiankulutustasi ja pakkaat mukaan energiatiheät ja elektrolyyttejä sisältävät eväät.


Kuinka paljon vaelluksella kuluu energiaa?

Vaelluksella energiankulutukseen vaikuttaa monta tekijää: kuinka monta tuntia ollaan liikkeellä, millainen maasto on, millä tahdilla liikutaan ja millaisessa kelissä. Myös mukana kulkeva lisäpaino, eli rinkka, lisää tuntuvasti retkeilijän energiankulutusta.

Monien muuttujien takia on vaikea laskea tarkkaan, kuinka paljon vaeltaminen kuluttaa energiaa. Eri maiden puolustusvoimat ovat kehitelleet yhtälöitä, jotka ottavat huomioon niin kaltevuuskulman, kulkuvauhdin kuin kantamusten painon, mutta niiden käyttäminen vaatii viitseliäisyyttä ja usein myös funktiolaskimen. Netin kalorilaskurit antavat usein hyvin viitteellisiä lukuja. Yksi armeijan yhtälöihin perustuva, mäen jyrkkyyden ja kulkemisnopeuden huomioon ottava vaeltajan kalorinkulutuslaskuri löytyy täältä.

Vaikka retken tahti olisi leppoisa, voi kalorinkulutuksen suuruus retkellä yllättää. Metsähallituksen arvion mukaan pitkällä, painavan rinkan kanssa tehdyllä vaelluksella 60-kiloinen nainen voi kuluttaa jopa yli 4 000 kcal ja 75-kiloinen mies yli 5 500 kcal vuorokaudessa, ja tämä luku vielä kasvaa vaativissa ja kylmissä olosuhteissa. 


Näin pidät huolta riittävästä energiansaannista vaelluksella

Pakkaaminen vaellukselle on aina tasapainottelua riittävien varusteiden ja liiallisten kantamusten välillä. Energiansaannista ei kuitenkaan kannata nipistää liikaa, sillä mitä korkeammaksi nälkä kasvaa, sitä jyrkemmin vaelluksen hauskuus laskee. Nälkäisenä ei tule aina tehtyä kaikkein viisaimpia päätöksiä, mikä voi pahimmillaan johtaa vaaratilanteisiin.

Helppo ja hyvänmakuinen retkiruoka on vaelluksen tärkein energianlähde, mutta muutama lämmin ateria ei yleensä riitä korvaamaan päivän aikana kulunutta energiaa. Useimmissa retkimuonissa on noin 500 kilokaloria yhdessä annoksessa. Metsähallituksen esimerkin naisen pitäisi siis syödä kahdeksan ja miehen yksitoista pussiruokaa, jotta koko päivän energiantarve tulisi tyydytetyksi!

Vaelluksella voi olla vaikea välttää miinuskaloreita (ellei sitten halua kantaa mukana ja syödä toistakymmentä pussipastaa päivässä!), mutta energiatiheiden välipalojen avulla tilannetta voi onneksi paikata. Paljon energiaa sisältävät välipalat varmistavat, että retkelijä jaksaa pitkän päivän, kunnes leiri on pystyssä ja lämmin ruoka tuloillaan. On hyvä idea päättää etukäteen, kuinka usein energiaa ottaa, silloin eväsvälit eivät veny liian pitkiksi ja mielialakin pysyy korkeammalla.

Välipaloilla voi olla myös elintärkeä rooli, jos huono keli, onnettomuus tai jokin muu odottamaton tilanne estää lämpimän ruoan valmistamisen. Nopeasti ja ilman keittämistä tai liottamista syötävän, nopeasti imeytyvän energian pakkaaminen mukaan onkin paitsi mukavuus- myös turvallisuustekijä.


Millaisia välipaloja mukaan vaellukselle?

Millaista evästä retkelle sitten kannattaa pakata mukaan? Ota välipaloja suunnitellessa huomioon ainakin nämä seikat:

  • Energiatiheys: Kuinka paljon eväässä on energiaa (kcal/100 g)?
  • Imeytyvyys: Onko energia helposti imeytyvässä muodossa? Eihän se aiheuta sinulle vatsavaivoja?
  • Ravintoarvot: Mitä ravintoaineita välipala sisältää? Onko siinä hiilihydraattien lisäksi esimerkiksi elektrolyyttejä tai kofeiinia?
  • Tilavuus: Kuinka paljon eväs vie tilaa rinkassa? Onko se helppo pakata?
  • Paino: Kuinka paljon välipala painaa kalorisisältöönsä nähden? Jääkö siitä paljon roskaa, joka pitää kantaa pois luonnosta?
  • Hyvä maku: Tekeekö välipalaa varmasti mieli syödä vielä kahdeksantena vaelluspäivänä?
  • Helppous: Voiko evään syödä vaikka liikkeellä vai pitääkö se valmistaa esimerkiksi  liottamalla tai keittämällä?
  • Säilyvyys: Pysyykö eväs syömäkelpoisena helteellä tai pakkasella?

Jollos-vauhtikarkit ovat mainio energianlähde retkeilijälle, joka arvostaa energiatiheyttä, helppoa kuljetettavuutta ja erinomaista makua. Yksi Jollos-pallo painaa 13 grammaa, ja siinä on 10 grammaa hiilihydraatteja ja 42 kilokaloria (323 kcal/100 g). Vauhtikarkkien hiilihydraattisisältö on optimoitu imeytymään nopeasti ärsyttämättä vatsaa, ja niissä on myös suolaa, magnesiumia ja kaliumia. Osassa mauista on myös kofeiinia.

Jollokset kestävät hyvin niin lämpöä kuin pakkasta, mikä tekee niistä täydellisen retkievään kaikenlaisille seikkailuille. Neljä palloa sisältävä patukka on helppo avata myös liikkeessä, mutta parasta on sekoittaa suosikkimakujaan samaan pussiin, josta voi kahmaista syötävää aina kun energiatasot ovat laskussa.


Kannattaako vaelluksella juoda urheilujuomaa?

Energian lisäksi vaeltajan pitää miettiä nesteytystä. Nestehukan oireisiin kuuluvat esimerkiksi päänsärky, väsymys ja keskittymiskyvyn puute, jotka kaikki voivat johtaa vaaratilanteisiin.

Pitkän päivän aikana kehosta poistuu nesteen lisäksi myös elintärkeitä elektrolyyttejä, etenkin natriumia, kaliumia ja kloridia, joiden saanti pitää korvata. Pahimmillaan natriumin puute voi johtaa vaaralliseen hyponatremiaan, jonka oireita ovat uneliaisuus, pahoinvointi ja lihasheikkous.

Urheilujuomat ovat hyvä lisä vaeltajan retkiravitsemukseen, sillä niistä saa tärkeitä elektrolyyttejä ja joistakin myös energiaa. Perehdy huollisesti tuotteiden ravintoselosteisiin, jotta osaat valita tarpeisiisi sopivan urheilujuoman. Pidemmälle retkelle ei kannata pakata mukaan valmiiksi sekoitettuja urheilujuomia, sillä niistä tulee paljon lisäpainoa ja tyhjiä pulloja on ikävä kantaa mukana. Satsaa sen sijaan urheilujuomajauheeseen tai -tabletteihin, jotka ovat kevyitä ja kulkevat helposti mukana. 

Noshtin korkeaenerginen urheilujuoma sopii mainiosti myös vaeltajalle, sillä se sisältää sekä nopeasti imeytyvää energiaa että hikoillessa menetettyjä elektrolyyttejä. Urheilujuomajauhe on helppo pakata mukaan vaikkapa uudelleensuljettavissa pikkupusseissa ja annostella juomapulloon halutun vahvuisena. Hyvänmakuinen juoma auttaa myös nauttimaan riittävästi nestettä päivän aikana. Kauhallinen (54 g) korkeaenergistä urheilujuomajauhetta sisältää 50 grammaa hiilihydraatteja, 1,5 grammaa suolaa ja 203 kilokaloria. Voit sekoittaa kauhallisen jauhetta 250–1 000 millilitraan vettä.

Noshtin kalorittomat urheilujuomatabletit taas on suunniteltu pitämään huolta nesteytyksestä ja elektrolyyttitasapainosta. Tabletit kulkevat helposti mukana, ja voit tiputtaa poretabletin (4 g) juomapulloon aina kun tarvitset lisää elektrolyyttejä tai pelkkä vesi alkaa tökkiä. Kalorittomat urheilujuomatabletit sisältävät suolaa, kloridia, magnesiumia ja BCAA:ta.



Iloisia retkiä!

Seasons top products

Football Bundle
Sale
Sale

Football Bundle

Regular price 574.00 kr
Regular price 640.00 kr Sale price 574.00 kr
Quick view
Jollos Energy Chews - Huuhkajat & Helmarit Blueberry 52g

Jollos Energy Chews - Huuhkajat & Helmarit Blueberry 52g

Regular price From 39.00 kr
Regular price Sale price From 39.00 kr
Quick view
Spring Bundle
Sale
Sale

Spring Bundle

Regular price 523.00 kr
Regular price 593.00 kr Sale price 523.00 kr
Quick view
Gymnastics Bundle
Sale
Sale

Gymnastics Bundle

Regular price 296.00 kr
Regular price 406.00 kr Sale price 296.00 kr
Quick view
Jollos Energy Chews - Anton Lundell Sour Raspberry

Jollos Energy Chews - Anton Lundell Sour Raspberry

Regular price From 39.00 kr
Regular price Sale price From 39.00 kr
Quick view
Jollos Flavour of the month

Jollos Flavour of the month

Regular price 39.00 kr
Regular price Sale price 39.00 kr
Quick view
Jollos 8 Flavour Bundle
Sale
Sale

Jollos 8 Flavour Bundle

Regular price 286.00 kr
Regular price 306.00 kr Sale price 286.00 kr
Quick view
Jollos T-shirt

Jollos T-shirt

Regular price 144.00 kr
Regular price Sale price 144.00 kr
Available in Olive GreenBlack
Quick view
Jollos Energy Chews - Box (15x52g)
Sale
Sale

Jollos Energy Chews - Box (15x52g)

Regular price 536.00 kr
Regular price 574.00 kr Sale price 536.00 kr
Quick view
Jollos Energy Chews - Single (1x52g)

Jollos Energy Chews - Single (1x52g)

Regular price 39.00 kr
Regular price Sale price 39.00 kr
Quick view
High Energy Sports Drink

High Energy Sports Drink

Regular price 222.00 kr
Regular price Sale price 222.00 kr
Quick view
Recovery Drink Mix

Recovery Drink Mix

Regular price 222.00 kr
Regular price Sale price 222.00 kr
Quick view
View all